Millainen on Kirkkonummen Meiko talvella? Lyhyesti kerrottuna täydellinen kohde niin helpolle eväsretkelle pienten lasten kanssa kuin isompien pidemmälle lumikenkäseikkailulle.
Meikossa on merkittyjä reittejä tulipaikkoineen. Kun poikkeaa näiltä poluilta, voi löytää myös hiljaisen, lumen kuorruttaman talven ihmemaan.
Talvinen Meiko pähkinänkuoressa
- Hieno, erämainen, ulkoilu- ja luonnonsuojelualue Kirkkonummella, keskustan luoteispuolella.
- Polut pysyvät ainakin tulipaikoille saakka hyvin auki myös lumiseen aikaan.
- Loistava paikka myös lumikenkäilyyn polkujen ulkopuolella.
- Kolme merkittyä reittiä: Kuikankierros 3.2 km, Kotokierros 4.4 km ja Meikonkierros 8.3 km. Kartta Kirkkonummen kunnan sivuilla.
- Kolme tulipaikkaa:
- Korsolampi, Kotokierroksen loppupäässä (noin 800 m parkkipaikalta).
- Riberget Meikojärven rannalla Meikonkierroksen tuntumassa (noin kilometri parkkipaikalta).
- Näseudden Meikojärven rannalla Kuikankierroksen varrella (noin 800 m parkkipaikalta). Tämä on rakennettu syksyllä 2020, eikä näy vielä kartoissa. Tulipaikka sijaitsee niemen idänpuoleisessa tyvessä, mihin on aiemmin ollut merkittynä vain huussi.
- Kaikilla tulipaikoilla on puuvaja, mutta ainakin talvella Meikoon kannattaa ottaa omia kuivia puita/sytykkeitä mukaan.
- Tulipaikkojen läheltä löytyy myös huussit.
- Joissakin paikoissa on vielä virheellistä tietoa, että Meikossa olisi keittokatos. Tällaista ei ole, vaan kaikki nuotiopaikat ovat täysin taivasalla ja hormittomia.
- Yöpyminen on sallittu vain Korsolammen tulipaikan luona.
- Aurattu parkkipaikka Korsolammentien päässä. Viikonloppuisin pysäköintipaikalla voi olla täyttä, vaikka se onkin reilunkokoinen. Muualle tien varteen ei saa pysäköidä.
- Osoite: Korsolammentie 42.
Talviretki Meikon polkuja pitkin
Muutos suunnitelmaan
On sunnuntai. Edellisenä iltana on satanut lisää lunta, aurinko paistaa ja hanki kimmeltää. Täydellinen ulkoilupäivä. Paitsi, että niin on kaikkien muidenkin mielestä.
Hymy korvissa ajan Veikkolasta Kurjolammen parkkipaikalle johtavaa tietä. Lumiset oksat kaartuvat tien ylle ja näen mielessäni miten auringonvalo siivilöityy mäntyjen välistä kävellessämme puronvartta pitkin. Ohjaan auton pienelle parkkipaikalle vain huomatakseni, ettei siellä ole meille tilaa.
Autoradiosta soiva lasten äänikirja pelastaa tilanteen. Lapsi ei edes huomaa miten epäröin ja punnitsen vaihtoehtoja. Olisiko tuossa sittenkin sopiva kolo autolleni vai lähtisimmekö takaisin kotiin. Missä muualla täällä lähellä olisi mahdollista päästä nuotion ääreen. Voi kuinka kaipaan arkivapaita.
Asetan navigaattoriin uuden kohteen. Toivottavasti Meikon ulkoilualueen parkkipaikalla on tilaa, sieltä ei olisi kotiinkaan kovin pitkä matka.
Navigaattori ohjaa meidät läpi Kirkkonummen kauniiden maalaismaisemien. Äänikirjakin on vielä kesken, kun ohitamme tutun vesilaitoksen.
Talven ihmemaan läpi Meikojärven rantaan ja takaisin
Tarkistamme reitin opastaulun kartasta ennen kuin lähdemme kohti Ribergetin nuotiopaikkaa. Lapsi työntää innoissaan kuorma-autoaan pitkin polkua ja minä tallaan rauhassa perässä.
Matkaa tulipaikalle on vajaa kilometri, kävellen olisimme hujauksessa perillä. Kuorma-auton työntäminen hieman hidastaa menoa ja pian alkaakin kysely: ”onko vielä pitkä matka?”
Ei tullut otettua narua mukaan, mutta lopulta keksin: irrotan kaulassani roikkuvasta kamerasta hihnan ja sidon sen vetonaruksi rekkaan. Matka jatkuu sen jälkeen paljon joutuisammin. Ensi kerralla ehkä muistan, että talviretkelle kannattaa aina ottaa pulkka mukaan. Se kulkee kevyesti perässä ja alamäkien laskeminen tekee matkasta kaksin verroin hauskempaa.
Pian saavumme tulipaikalle. Ihmettelen miksei täällä ole ketään, vaikka parkkipaikalla oli autoja paljon. Pian syy selviää. Puuvaja on melkein tyhjä ja vähätkin puut ovat litimärkiä. Ihan toista oli syksyllä.
Lue myös kesäinen retkikertomukseni: Nuku yö ulkona Meikossa
Pilkon retkikirveellä puita pienemmiksi, toinen paikalle tuonut seurue kerää maasta kuolleita oksia sytykkeiksi. Kaivan ensiapupussukasta myös valmiin sytytyspalan avuksi ja puhaltelen kytevää nuotiota. Savu kirvelee silmiä ja vesi sihisee höyrytessään märistä puista. Minulla on aina auton takakontissa muutama kuiva puu juuri näitä hetkiä varten, mutta eivätpä ne siellä takakontissa paljon auta.
Eväät saadaan lämpimiksi, termoksessa on lämmintä kaakaota eikä vaahtokarkkien paahtaminen kummoista tulta vaadi. Onneksi.
Paluumatkalla tarjoudun kantamaan lapsen rekkaa, mutta en saa lupaa. Poika juoksee edellä ja kiskoo rekkaa perässä. Nauramme yhdessä aina kun rekka suistuu polulta milloin mihinkin onnettomuuten joutuen.
Autossa huokaisen: ”huh huh, olipa retki.” Ennen kuin ehdin avata suutani uudestaan, poika jatkaa: ”mutta tosi kiva.”
Lue seuraavaksi: 6 helppoa retkikohdetta lapsiperheelle Kirkkonummella
