Eräänä toukokuisena torstai-iltana lähdin esikoisen kanssa tutustumaan Olarin terveysluontopolkuun Espoon keskuspuistossa. Tämä kesällä 2019 avautunut polku on syntynyt paikallisen Olari-seuran aloitteesta.
Olin törmännyt luontopolun merkintöihin ihan vahingossa jo viime kesänä, kun retkeilin täällä ystäväperheen kanssa. Olin myös tänä keväänä painellut polkua pitkin juoksulenkkarit jalassa. Nyt halusin nähdä koko polun ihan rauhassa. Olin kiinnostunut ymmärtämään mikä tekisi juuri tästä polusta terveysluontopolun.
Luontopolun lähtöpisteeseen pääsee helpoiten Olarinkadun ja Ylismäentien kulmassa olevalta parkkipaikalta. Itse luontopolku on vajaan kahden kilometrin mittainen, parkkipaikalta laskien kierrokselle tulee mittaa 2.4 km. Ylismäentien varresta löytyy vielä toinen parkkipaikka eikä lähimmältä bussipysäkiltäkään ole kovin pitkä matka. Terveysluontopolun kartta ja lisää tietoa löytyy Espoon kaupungin esitteestä.
Ulkoilutien alussa oleva kyltti opastaa laskeutumaan ensin mäkeä alas ja sitten risteyksen jälkeen toista ylös. Pian tien oikealla puolella tuleekin vastaan terveysluontopolun kartta.
Terveysluontopolku on merkitty hyvin maastoon sinisillä sydämillä eikä eksymisen vaaraa ole. Tosin reitin lopussa merkinnät loppuvat hieman kesken. Viimeiset merkit ovat ison ulkoilutien varrella, jota jatkamalla päästään takaisin alkupisteeseen. Risteyksessä, johon merkinnät loppuvat, on myös kartta koko ulkoilualueesta. Siitä voi tarkistaa olinpaikkansa, jos tuntuu epävarmalta.
Luontopolun varrella on kahdeksan rastia, jotka paitsi kertovat alueen luonnosta, myös kutsuvat käyttämään kaikkia aisteja.
Heti polulle käännyttyä tunnen kuinka kevään heleä vihreys ja yllemme kaartuvat puiden oksat kutsuvat metsään. Tästä tunnelmasta olisi ihana nauttia pidempäänkin. Pian saavumme kuitenkin aukealle, josta löytyy ensimmäinen rasti. Näyttää siltä, että jättiläinen olisi viskonut kiviä ympäriinsä ihan varta vasten lasten kiivettäviksi.
Tämä on meille tuttu paikka, joten ihan jokaiselle kivelle ei kiivetä, vaan jatkamme matkaa ulkoilutien yli polkua pitkin eteenpäin. Päivän aikana on sadellut vettä joten metsä tuoksuu ihanan raikkaalta.
Polun yksi parhaista rasteista on aistipysäkki. Tässä kannustetaan tutustumaan metsään silmät kiinni. Pyörin ympyrää, astun askeleen ja lasken käteni maahan. Tunnen pehmeän sammaleen, pistelevät neulaset ja sileät mustikanlehdet. Tunnen metsän.
Aistipysäkin jälkeen tulemme aukealle, jota ympäröivät korkea puut. Yksi tässä olevan rastin tauluista kehottaa valitsemaan mieluisan puun, nojaamaan sitä vasten vasten, painamaan jalat tiukasti maahan ja nostamaan katseen kohti latvaa. Ihan kuin olisi osa metsää. Sen jälkeen on hyvä laittaa silmät kiinni ja hengittää syvään isojen mäntyjen tuoksua.
Reitin puoleen väliin, kallion päälle, on tehty taukopaikka. Istumme siinä eväitä mutustaen ja niitä näitä jutellen, kunnes vilu saa meidät jatkamaan matkaa. Ohi kulkee harvakseltaan niin sauvakävelijöitä kuin maastopyöräilijöitä.
Jäljellä on enää kaksi rastia, joista ensimmäisen ohi taidamme pyyhältää pahemmin pysähtymättä. Viimeinen rasti, haapaneuvoston helmassa, saa kuitenkin hidastamaan askelta. Maata pitkin kiemurtelevat, toisiinsa kietoutuneet isojen puiden juuret luovat paikkaan ihan omanlaisensa tunnelman.
Kun tupsahdamme metsän siimeksestä takaisin ulkoilutielle, tulee myös aurinko esiin. Upeä kevätillan aurinko, joka saa unohtamaan pitkän, märän ja pimeän talven.
Olarin terveysluontopolku yllätti minut kolmannella kohtaamisella. Polku on lyhyt ja reippaasti kävellen tai juosten se on nopeasti kierretty. Kun sille antaa aikaa, pysähtyy kuuntelemaan, tunnustelemaan ja katsomaan ympärilleen, se saa ihan eri tavalla pauloihinsa. Polun varrella olevat kauniit rastitaulut kutsuvat käyttämään kaikkia aisteja sekä miettimään miltä täällä on näyttänyt vuosisatoja sitten. Kyllä tätä voi terveysluontopoluksi kutsua.
Espoon keskuspuistosta löytyy myös kaksi muuta luontopolkua ja muita paikkoja, joihin kannattaa lähteä tutustumaan. Löydät niiden esittelyt ja muita vinkkejä keskuspuiston poluille blogijutustani:
