Alkukesän piipahdus Lauhanvuoren näkötornissa herätti uteliaisuuteni tätä pientä Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevaa kansallispuistoa kohtaan.
Varsinkin Kivijataksi kutsuttu suuri muinaiskivirannikko kiinnosti minua. Jääkauden jälkeisiä muinaisrantoja on Espoossakin useita, mutta ei yhtään niin isoa kuin Lauhanvuorella. Niinpä kesäloman koittaessa palasimme alueelle uudestaan.
Ajoimme siis ensin ihailemaan Kivijataa. Kuopus tosin nukahti autoon kymmenen minuuttia ennen perillepääsyä, joten häneltä jäi tämä hienous tällä kertaa tutkimatta. Lisäksi kuopuksen sukat, jotka olin pakannut mukaan, olivat takakontissa kastuneet juomapullosta valuneesta vedestä. Ei siis mennyt ihan putkeen retken aloitus. Lapsen nukkuessa mies kävi ensin yksin kävelemässä Kivijatan ympäristössä.
Lauhanvuoren kansallispuistossa on kolme lapsiperheellekin sopivan pituista rengasreittiä. Yksi näitä reiteistä lähtee Kivijatan luota. Punaisin nauhoin merkitty reitti oli aivan uusi ja näyttikin kovin vähän kuljetulta (kuva alla).
Tahtoo retkelle -blogia lueskeltuani olin kuitenkin valinnut meille Kivijatalta Spitaalijärvelle kulkevan, noin 4.5 km pituisen, erityisen monipuoliselta kuulostaneen polun.
Niinpä minä lähdin esikoisen kanssa kulkemaan kohti Spitaalijärveä. Mies taas ajoi kuopuksen kanssa Spitaalijärven parkkipaikalle, josta he lähtivät lapsen herättyä kävelemään meitä vastaan. Näin mieskin näki reitin parhaat palat, eli Kivijatan, luomat eli purot sekä yhdessä puroista olevan lähteen. Näin vältyttiin myös osittain viime aikoina tutuksi tulleesta ”kuka saa kulkea ensimmäisenä” -taistelusta.
Kivijatan jälkeen polku kulki tasaisena ja suorana mäntykankaalla. Polun ympäristössä näkyi jonkin verran reitin kunnostuksen aiheuttamia jälkiä. Oma mieli oli vielä aika rauhaton. Kävi jopa mielessä, että eipä tämä nyt niin kummoiselta paikalta vaikuta, olisi ehkä vaan pitänyt jäädä mökille mököttämään.
Esikoinen jutteli kuitenkin iloisesti tietämättömänä äidin mietteistä ja matka taittui helposti. Mäntykankaan jälkeen maasto muuttui suoksi ja ensimmäisen kämmekän nähtyäni suustani pääsi jo ihastuksen huokaus.
Yhtäkkiä ympärillämme oli upea vehreys, olimme saapuneet purojen vierellä kulkevalle osuudelle. Aurinkokin oli tullut esiin ja sai kaikki vihreän sävyt hehkumaan. Jonkin aikaa puronvartta kuljettuamme toinen puoli seurueestamme juoksikin jo meitä vastaan. Söimme yhdessä eväitä ja jatkoimme kohti Spitaalijärveä kauniissa suo- ja puromaastossa.
Viimeisellä pätkällä esikoisen jalka lipesi pitkospuulta ja lenkkari oli suossa. Poika oli kuulemma miettinyt, että kumpparit olisivat paremmat retkikengät, mutta kun äiti oli käskenyt laittamaan lenkkarit…
Märällä kengällähän ei mitenkään voi kävellä, joten sorastetut pätkät menivät sitten äidin reppuselässä. Tästä johtuen myös itse Spitaalijärvi jäi näkemättä, kaarsimme lyhintä reittiä parkkipaikalle. Hengästyneenä autolle päästyä tajusin, että metsäpolulla mieli oli jälleen kerran rauhoittunut täysin.
Lauhanvuori-Hämeenkangas -alue Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa on saanut UNESCON Geopark-statuksen vuonna 2020. Alueelta löytyviin hienoihin retkikohteisiin pääsee tutustumaan Geoparkin sivuilla.
Hämeenkankaan alueelta löytyy lukuisia helposti saavutettavia laavuja ja telttapaikkoja kuten Ruskalaavu Kankaanpäässä.
Kyllä lasten kanssa seikkaillessa sattuu ja tapahtuu, mutta eipä sille mitään mahda. Ihanat kuvat! Todella tunnelmallisen näköinen tuo purokohta. 🙂
viikarivartti.blogspot.fi
Se on kyllä ihan totta että lasten kanssa ei koskaan mene ihan suunnitelmien mukaan 🙂 Puro oli tosiaan kaunis ja jotenkin ihastun myös koko ajan enemmän suoympäristöön. Varsinkin kun tällä kertaa ei ollut itikoitakaan kuin ihan nimeksi.
Näyttääpä tuolla olevan niinkin pieneksi puistoksi aika monenlaista maastoa ja metsätyyppiä. Ihastelin kanssa tuota vihreää puroa ja kivijataa, ne on jotenkin todella mielenkiintoisia paikkoja. 🙂
Niin oli ja meiltä jäi vielä paljon jääkauden merkkejä näkemättä. Pitänee siis käydä vielä kolmannenkin kerran 🙂