Kumpaa onkaan Evon retkeilyalue: Metsäautoteiden halkomaa talousmetsää, jota täplittävät isot leirikentät? Vaiko pieniä polkuja, pehmeän sammalen peittämiä rinteitä, kirkkaita lampia ja reheviä puronvarsia?
On helppo hyödyntää alueen molemmat puolet. Melkein kaikkien telttailualueiden ja laavujen lähelle pääsee autolla. Tavaroita ei välttämättä tarvitse kantaa pitkää matkaa leiriytymistä varten. Leiristä voit lähteä sopivan pituiselle päiväretkelle.
Poikkeamalla isommalta polulta pienelle ja merkityltä merkitsemättömälle löydät itsesi äkkiä keskeltä mitä kauneinta satumetsää.
Evolla voit myös tehdä yhden tai useamman yön vaelluksen. Pidemmällä vaelluksella osa reitistä kulkee väistämättä osin pitkin metsäautotietä, käytössä olevia tai osittain umpeenkasvaneita. Hämmentävää kyllä, se ei oikeastaan haittaa, vaan saa kauniit metsäosuudet näyttämään entistä kauniimmilta.
Vaikka ei olla suuressa erämaassa, Evolla tunnet kulkevasi majavien mailla: siellä täällä näkyy talttahampain katkottuja ja kuorittuja puita sekä patoja, jotka saavat purot ja pienet joet tulvimaan ympäristöönsä. Tai polulle, jota olit aikeissa kulkea.
Evon kauneimmat paikat :
Evon kauneimmat nähtävyydet ja parhaat reitit löytyvät luonnonsuojelualueilta, jotka sijaitsevat sirpaleisesti eri puolilla aluetta, osa myös opetusmetsäalueen sisällä.
- Hakovuori:
- Näköalapaikka kallion päällä, näkymät lounaaseen, yli Evon metsien.
- Mustalammi ja Mustalamminkalliot.
- Kaunis pieni metsälampi, hieman sivussa merkitystä reitistä. Lammen vieressä kaunis ja helppokulkuinen sammalpeitteinen kallioalue.
- Peikkovuoren harju.
- Pieni luonnonsuojelualue harjun päällä, opetusmetsän keskellä.
- Keltaojan varsi
- Polku Keltaojan parkkipaikalta Savijärvelle. Keltaojaa on käytetty aikoinaan tukinuittoon, mistä näkyy vielä jälkiä. Ojan koskiosuuksia on 2000-luvun alussa ennallistettu. Ojan ympäristö on ajoittain upean rehevää. Lisäksi reitti kulkee täällä hienojen isojen puiden lomitse.
- Haarajärven ja Eväjärven ympäristö
- Isompi luonnonsuojelualue, jossa kulkee pieniä polkuja. Hienoja isoja lohkareita, majavien jälkiä ja kauniita järviä.
- Kotisten aarnimetsä sekä Evokeskuksen ja Niemisjärvien välinen alue
Evon retkeilyalue pähkinänkuoressa:
- Evon retkeilyalue sijaitsee tien 53 (Hämeenlinna-Padasjoki) varressa, noin 50 km Hämeenlinnan keskustasta koilliseen.
- Alueen ytimessä on Hämeenlinnan ammattikorkeakoulun Evokeskus, jonka ympärillä on opetusmetsää sekä isompien tapahtumien käyttöön tarkoitettuja leirialueita.
- Varsinainen Evon retkeilyalue ympäröi opetusmetsää sen pohjois- ja itäpuolella. Idässä siihen yhdistyy myös Taruksen retkeilyalue.
- Kaksi aarnimetsäaluetta: Kotinen ja Sudenpesänkangas.
- Parkkipaikkoja on useita eri puolilla ja lisäksi aluetta halkovat lukuisat, hyväkuntoiset metsäautotiet.
- Reitit, joita on yhteensä n. 70 km, on merkitty puihin vihreillä tassunkuvilla, jotka heijastavat pimeässä. Lisäksi reiteillä on ajoittain viittoja risteyksissä. Merkinnät ovat kuitenkin osin puutteellisia ja alueella kulkee paljon merkitsemättömiä polkuja. Myös puhelimen kuuluvuus on ajoittain heikko. Perinteinen kartta kannattaa ehdottomasti olla mukana. Luontoon.fi -sivustolta löytyy listaus sopivista kartoista.
Kolmen yön ruskavaellus Evolla 9-12.10.2020
Viikonlopun ruskaretki ystävän kanssa eteläisen Suomessa on muodostunut minulle jonkinlaiseksi perinteeksi. Tänä vuonna kohdetta arvottiin vielä pari päivää ennen lähtöä. Läksimme matkaan laatikostani löytyneen, melkein viisitoista vuotta vanhan Ilvesvaellus-kartan ja yhden illan nettisurffailun opastamina. Tämä yhdistelmä vei meidät Evon itäosiin ja seikkailuun paikkoihin, joihin emme ehkä uudemmalla kartalla olisi eksyneet.
Yötä Kymppilaavulla
Lokakuun pimeässä illassa ajoin melkein ohi Koveron pienestä, merkitsemättömästä, parkkipaikasta. Parkissa oli muutama auto ja aivan tien läheisyydessä näkyi nuotion loimotus. Tämäkään ei olisi ollut hullumpi paikka jäädä yöksi. Me nostimme kuitenkin rinkat selkään ja siirryimme metsäautotietä pitkin kilometrin päässä olevalle Kymppilaavulle.
Kun leiri oli saatu pystyyn, kutsui makuupussikin aika nopeasti. Perjantaisin, työviikon jälkeen ei unta tarvitse kauaa hakea.
Ensimmäinen päivä: Hakovuori, Mustalammi, Sudenpesänkangas ja Keltajoki
Lauantain ensimmäinen kohde oli Hakovuoren näköalapaikka. Kymppilaavun ja Hakovuoren välillä maisemat olivat aika perusmetsää, lukuun ottamatta pientä nimetöntä kukkulaa Kinttumäen eteläpuolella Tämä mäki olikin myös karttaamme merkitty symbolilla näköalapaikka/luonnonnähtävyys. Ihan kaunis paikka, vaikka mihinkään kauas ei tästä näkynytkään.
Hakovuoren päältä sen sijaan aukesivat kauniit näkymät Evon metsiin, jotka ovat tähän vuodenaikaan pukeutuneet ruskan väreihin. Tässä kelpasi pitää evästaukoa syysauringon kurkistellessa pilvien välistä.
Hakovuorelta meidän oli tarkoitus suunnata kartassa näkynyttä polkua pitkin suoraan Mustalamminkallioille. Sopivasta kohtaa löytyikin risteyksestä kertova kyltti, mutta mitään toista, etelään kääntyvää polkua tässä ei näkynyt. Se oli tainnut kasvaa umpeen. Jatkoimmekin sitten suosiolla merkittyä reittiä, joka koukkaisi vähäksi aikaa autotielle.
Pienen matkaa autotietä käveltyämme huomasimme onneksemme selvän, merkitsemättömä polun (karttilinkki suurinpiirtein polun alkuun), joka vei meidät takaisin metsään ja Mustalammin rantaan. Kaunis lampi ja sen rantasammalikko hurmasivat meidät samantien.
Mustalammin rannassa polku pieneni pienemistään, kunnes katosi kokonaan. Jatkoimme kuitenkin matkaa rantaa pitkin ja kiipesimme ylös Mustalamminkalliolle. Metsä oli kaunis, valoisa ja helppokulkuinen. Juuri sellainen, josta ei haluaisi lähteä lainkaan pois.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tupsahtaessamme metsästä jälleen merkitylle reitille, se osoittautui metsäautotieksi. Reitti vei meidät kohti Tervajärveä, jonka rannalle myös oli vanhaan karttaamme merkitty näköalapaikka. Siinähän olisi hyvä syödä lounasta, ajattelin. Kuitenkin, kun pääsimme kyseisen paikan kohdalle, ilmeni että tästäkin näköalapaikasta oli aika jo ajanut ohi. Vaikka nälkä kurni jo vatsassa, jatkoimme kuitenkin Sudenpesänkankaalle saakka, ennen kuin kaivoimme retkikeittimen esiin.
Seuraavat kilometrit taivalsimme edelleen metsäautotietä pitkin. Täällä huomasimme ensimmäiset merkit majavista. Vesi oli noussut Tervajärven eteläpäässä tielle ja tien vieressä olleista työkaluista päätellen tämä ei ehkä ollut ensimmäinen kerta, kun majavien padoista on ollut haittaa kyseisen tien käyttäjille.
Sudenpesänkankaan aarnimetsä oli vanhaan karttaamme merkitty luonnonsuojelualueena, jolla ei saa poistua poluilta. Mistään muualta en saanut tätä tietoa varmistettua, mutta päätimme kuitenkin noudattaa ohjetta. Toivoin, että olisimme sattumalta löytäneet jonkin karttaan merkitsemättömän polun aarnimetsän syvyyksiin, mutta näin hyvää onnea meillä ei ollut, vaan päädyimme kulkemaan alueen poikki vanhaa, umpeenkasvanutta tietä pitkin. Näkymät tieltä metsään olivat kovin rajoittuneet, näimmekin ainoastaan vilauksia tästä 150 vuotta koskemattomana olleesta metsästä.
Sudenpesänkankaan jälkeen käännyimme takaisin pohjoiseen, tarkoituksenamme suunnata yöksi Keltaojan laavulle. Alkoi olla jo hämärää, kun kuljimme Keltaojan vartta, suurten lehtikuusten varjossa. Jaloissakin jo painoi päivän seikkailut.
Merkitty reitti kulkee ensin Keltaojan itäpuolella, ylittääkseen Keltaojan siltaa pitkin Vähä Keltajärven eteläpäässä. Keltaojan laavu sijaitsee järven länsipuolella. Saapuessamme sillalle, tajusimme ettemme menisi siitä yli. Sillan lankut olivat veden peitossa ja kaidekin näytti parhaat päivänsä nähneiltä (jutun ensimmäinen kuva). Majavat olivat jälleen olleet asialla.
Vähä Keltajärven rannat näyttivät kovin heinikkoisilta eikä meillä ollut kovin paljon vettä mukana. Päätimmekin vaihtaa suunnitelmaa ja suunnata hieman kauempana olevalle Sorsakolun laavulle, joka sijaitsee kahden isomman järven välissä. Paikka on varmasti alueen suosituimpia ja laavun ympäristössä yöpyikin näin viikonloppuyönä useampi muukin seurue. Meidänkin teltalle ja riippumatolle löytyi kuitenkin hyvin paikka ja yö sujui rauhallisesti (toisin kuin seuraava yö samalla paikalla -siitä lisää myöhemmin).
Toinen päivä: Pukkivuori, Peikkovuori, Valkea Mustajärvi
Sunnuntaiaamuna satoi vettä. Laitoimme aamupalaa tarpin alla karttaa tutkaillen ja päivän suunnitelmia miettien. Lopulta tulimme siihen päätökseen, että jätämme leirin pystyyn ja teemme päiväretken kevyemmillä kantamuksilla. Emme halunneet siirtyä enää lännemmäksi yöksi, jotta ehtisimme seuraavana päivänä tutkia kunnolla Haarajärvi-Evajärvi-Hakojärvi -aluetta, joka näytti kartan perusteella mielenkiintoiselta.
Riippumatto ja teltta jäivät siis paikoilleen, kun lähdimme kulkemaan takaisin kohti Keltaojaa, pitkin samaa polkua, jota olimme edellisiltana tarponeet pimeässä ja väsyneinä.
Savijärven etelärantaa seuraileva polku kulkee kauniin kumpuilevassa maastossa, ylittää Keltaojan ja jatkaa kiemurteluaan sammalpeitteisten kivien keskellä, Pukkivuoren alarinteessä.
Pian Pukkivuoren jälkeen siirryimme retkeilyalueelta opetusmetsän puolelle, maisemien muuttuessa kertaheitolla tylsemmiksi. Reittimme tekee lenkin isohkon lenkin opetusmetsäalueen kautta Valkea Mustajärvelle. Opetusmetsäalueen keskellä meidät kuitenkin yllättää Peikkovuoren pohjoisosan kaunis harju, jonka myöhemmin kotona huomaan pieneksi luonnonsuojelualueeksi. Harjulla pidämme tämänpäiväisen lounastauon (jutun pääkuva).
Lounaan voimalla jaksamme jälleen metsäautotieosuudet ennen saapumista Musta Valkeajärvelle. Sen rantaan johtaa autotie, mutta myös pienempi, punaisilla heijastintolpilla merkitty polku, jonka vasta paljon myöhemmin ymmärrämme maastopyöräreitiksi. Sellaista ei ollut vuoden 2006 karttaan merkitty.
Musta Valkeajärven rannassa on iso telttailualue kauniilla paikalla, täynnä tasaisia telttapaikkoja. Täältä löytyy myös kaksi nuotiopaikka sekä ainakin kaksi pöytää, joista toisessa on katos. Lisäksi järven toisella puolella on laavu hienolla paikalla ilta-auringossa. Telttailua ajatellen maa on tässä laavun ympärillä hieman muhkuraista.
Musta Valkeajärven rannalla, ylhäisessä yksinäisyydessä, kokkailemme jälkiruoan: kauraomenapaistosta tuoreista omenoista, Tunturikeittiön reseptiä mukaillen.
On lokakuu ja aurinko laskee aikaisin. Paluureittimme varrelta, Rahti- ja Savijärvien pohjoispuolelta, ei tule otettua yhtään kuvaa. Eikä reitillä mitään erityisen hienoa tainnut vastaan tullakaan.
Levoton yö Sorsakolussa
Tänä iltana ja yönä saamme Sorsakolun pelkästään itsellemme. Tai ainakin melkein.
Illan pimetessä kömmin riippumattooni, makuupussin lämpimään. Ehdin jo nukahtaa, kun havahdun siihen, että jokin vilistää pitkin aluspeitettä, takamustani hipoen. Olen hetkessä täysin hereillä, kuunnellen rapinoita ympäriltäni.
Se sama jokin tai sen kaveri(t) juoksee pitkin harjanarua, rapistelee puihin ripustettujen rinkkojemme sadesuojia ja yrittää päästä ylös maahan kiinnitetyistä tarpin kulmista sekä juoksee vielä useamman kerran pitkin riippumattoa ja makuupussiani. Sinä yönä ei uni ollut kovin syvää.
Tämän lisäksi ystäväni joutui teltan sisäkaton paikkauspuuhiin sekä hätistelemään tiskipaikalla liian tuttavalliseksi käynyttä, ruoantähteitä kärkkynyttä hiirtä.
Vaikka olen yöpynyt epäsiisteilläkin telttapaikoilla, näin rohkeita tapauksia ei ole ennen tullut ulkotiloissa vastaan. Onneksi rinkkojemme sisukset pysyivät yön ajan koskemattomina, ainoastaan sadesuojan sisältä löytyi muutama papana.
Kolmas päivä: Haarajärvi, Evajärvi, Hakojärvi
Maanantaiaamu valkeni poutaisena ja kauniin sumuisena. Sade alkoi uudestaan kunnolla vasta kun olimme saaneet pakattua tavarat ja olimme valmiit lähtemään matkaan.
Viimeisen vaelluspäivän suunnitelmana oli tutustua Haarajärven, Evajärven ja Hakojärven ympäristön luonnonsuojelualueeseen ennen kuin palaisimme takaisin autolle. Karttaamme oli merkitty Haarajärven ympäri kiertävä, luontopolku. Aamulla nuotiolle tulleet päiväretkeläiset muistelivat kiertäneensä tuon Majavapolun nyt jo aikuisten poikiensa kanssa.
Suuntasimme siis Haarajärvelle. Järven pohjoispäästä löysimme Majavapolulle johtavan vanhan merkin ja lähdimme seurailemaan polkua. Pääsimme Haarajärven rantaan, missä ihastelimme lukuisia majavien katkomia puita.
Pian kuitenkin selvisi, että majavat olivat taas torppaamassa suunnitelmiamme. Haarajärvestä Sorsajärveen laskevaa puroa ei ollut mitään toivoa ylittää. Se muistutti lähinnä vetistä rämettä. Uusissa kartoissa myöskään Majavapolkua ei luontopolkuna enää ole olemassa.
Palasimme omia jälkiämme takaisin. Päästyämme Haarajärven ja Evajärven väliselle harjulle, aurinko tuli esiin ja sai sateen kasteleman metsän säteilemään.
Viimeinen pysähdyspaikkamme oli löytyi Hakojärven rannalta. Järven rannat ovat suurimmaksi osaksi matalia ja varvikkoisia. Järven itärannalta löytyy kuitenkin pieni kallio, kuin lounaspaikaksi tehty. Aurinko lämmitti niin että tunnelma oli melkein kesäinen. Kumpikaan meistä ei olisi halunnut lähteä tästä mihinkään.
Lue blogista myös: Syysviikonloppu Isojärven kansallispuistossa
