En enää pyöräile töihin. Työpaikan vaihdon myötä jouduin vaihtamaan kulkuvälineeni nelipyöräiseen. Auton sisälle en haista kevään tuoksua, en kuule lintujen laulua enkä huomaa kasvun hentoja alkuja. Katuhiekka ei rahise hampaissani. Kaipaan aamuja, jolloin tunsin vuodenaikojen muutoksen joka solullani.
Eräänä aamuna päätin tehdä työmatkalla pienen koukkauksen Vantaanjoen varteen. Olin Retkipaikasta huomannut, että Nurmijärven Kuhakoskeen kannattaa juuri nyt käydä tutustumassa.
Puoli seitsemän aikaan aamulla tasainen autovirta lipui vastaantulevien kaistalla kohti pääkaupunkiseutua. Käänsin autoni virran välistä pienemmälle tielle ja pysäköin Kuhakosken sillan viereen. Autojen ääni jäi taustalle, korvani kuulivat vain kosken kohinan.
Veden ja luonnon voima on valtava. Vaikka kosken risukkoinen ja alkukeväisen harmaa ympäristö ei ole kaikkein kaunein, niin veden virtaus vangitsee katseen. Tovin tuijottelun jälkeen oli hyvä lähteä töihin.
Oodini työmatkapyöräilylle löydät täältä: Aamu -yksin minun
Tämä oli yksinkertaisuudessaan jotenkin pysäyttävä postaus.
Kiitos.