Aamu -yksin minun

Tuuli suhisee korvissa kun viiletän katuja pitkin alaspäin. Sitten käännös hiekkatielle, polkaisuja niityn vierellä ja pellon laitaa eteenpäin. Seuraavaksi havumetsän halki kohti kaupunkia. Kehä II:n ja I:n ylitys ja lopuksi vielä kaarros lehdon reunasta työpaikan pihaan.

Jokainen pienten lasten vanhempi varmasti tunnistaa kroonisen aikapulan varsinkin liikunnan suhteen. Tulin myös valinneeksi työn, josta kyllä pidän, mutta jota ei oikein voi ulkotiloissa tehdä, joten työpäivät kuluvat pakosti sisällä. Työmatkapyöräily on minulle henkireikä, jolloin saan nauttia ulkoilusta, omasta ajasta ja liikkumisesta. Varsinkin näin syksyllä jokainen aamu on juhlaa. Iltapäivät eivät niinkään, mutta eivätpä ne olisi sitä bussipysäkillä seistessäkään.

 

Näistä nautin

• tihkusateesta kasvoilla
• pakkasen tuoksusta
• kun vesi lentää sivuille ison lätäkön läpi ajaessani
• siitä kun aamut pimenevät ja kadut tyhjenevät kesäpyöräilijöistä
• vapaudesta aamun aikataulun suhteen
• ettei kukaan keskeytä ajatuksiani
• kun joskus harvoin tuuli puhaltaa mereltä meille saakka ja kietoo minut ihanaan tuoksuunsa

   Näistä en nauti

• kerrospukeutumisesta, vaatteiden vaihdosta ja suihkusta työpaikalla
• kuraisten vaatteiden kuivumaan ripustelusta
• kiireen tunnusta iltapäivisin kun lapsi odottaa hoidossa hakijaa

Yleensä kuljen ennen pahimpia ruuhka-aikoja, mutta tällä viikolla matkasin kahtena päivänä ensiapukurssille bussilla ja junalla juuri silloin kun kaikki muutkin olivat liikkeellä. Kontrasti hiljaisen hiekkatien ja täpötäyden junan välillä oli niin valtava, että saatoin vain huokaista helpotuksesta ettei sitä tarvitse päivittäin kokea.