Peikkometsän kierros Raaseporissa, Västerbyn ulkoilualueella
Viiden ja puolen kilometrin pituinen Peikkometsän kierros Västerbyn ulkoilualueella on ihana päiväretkikohde kimmeltävine järvineen, pehmeinen sammalkuusikoineen ja valoisine mäntymetsineen. Pieni polku kiemurtelee eteenpäin metsän siimeksessä. Reitin puolivälissä voi pysähtyä laavulle pitämään taukoa ja vaikka pulahtaa uimaan. Laavulta löytyy myös huussi ja puuvaja.
Laavulle voi tehdä myös yöretken, yöpyen laavussa tai teltassa sen vieressä. Tasaisen telttapaikan löytäminen voi tosin olla hieman haastavaa.
Västerbyn ulkoilualue sijaitsee lähellä Tammisaaren kaunista kaupunkia, joka nykyään on osa Raaseporia. Peikkometsän kierroksen parkkipaikan löytää, kun laittaa navigaattoriin osoitteeksi: Sotilastie, Raasepori (karttalinkki parkkipaikalle)
Tammisaaren keskustan jälkeen käännytään ensin Tenholantielle ja siitä moottoriradan jälkeen hiekkatielle, jossa vastaan tulee ensimmäiseksi Ekenäs port opastaulu. Tästä jatketaan vielä seuraavalle parkkipaikalle, josta on viitoitus Peikkometsän kierrokselle. Kierros on merkitty merkitty puihin keltaisin viivoin.
Västerbyn ukoilualueelta löytyy useita laavuja ja kauniita polkuja. Lue niistä lisää toisesta postauksestani: Tunnetko jo Västerbyn ulkoilualueen Tammisaaressa?
Koronakevään retkiyö Peikkometsässä
Keväällä 2020 meidän piti tänä vuonna viettää talvilomaa Ylläksen keväthangilla. Suunnitelmat menivät uusiksi, kuten monella muullakin, niin monessa asiassa. Mies piti lomansa alkuperäisenä ajankohtana, oma lomani siirtyi vappuviikolle.
Koko talvi oli mennyt ohi ilman yhtään telttayötä lasten kanssa, joten oli aika selvää että nyt olisi yöretken paikka. Pyysin esikoiselle etäkoulusta päivän vapaaksi, jotta päästäisiin retkelle keskellä viikkoa, eikä tarvitsisi miettiä koronaruuhkia.
Kohteeksi valitsin Tammisaaressa sijaitsevan Västerbyn ulkoilualueen ja sieltä noin viiden kilometrin pituisen Peikkometsän kierroksen, jonka puolessa välissä olisi laavu järven rannalla.
Aamupäivällä esikoinen teki kouluhommia ja minä pakkailin tavaroita lämpömittaria ja säätiedotusta vilkuillen. Yöksi luvattiin nollaa ja iltapäiväksi pientä tihkua. Jonkinlaiset sadevaatteet olisi siis pakattava mukaan. Telttakin oli jo otettu esiin kun tajusin ettei sitä tarvittaisikaan. Voisimme yöpyä laavussa, se olisi varmasti vapaana.
Iltapäivällä lähdimme matkaan Espoosta kohti Tammisaarta. Räntää vihmoi tuulilasiin ja myönnän miettineeni, että mitähän tästä tulee. Lapset eivät huomanneet säässä mitään erityistä.
Polulle päästyämme lapset painelivat edellä kovaa vauhtia. Yritin välillä ehdotetella taukoa, mutta varsinkin kuopuksella oli kova kiire perille, laavulle.
Metsä oli tosiaan peikkometsä, kauniita kallioita ja sammalen peittämää maata. Muutama peikkokin matkan varrella bongattiin.
Pian olimme jo Grabbskog Storträsket -järven rannalla ja rantaa kallioiden päällä seuraileva polku johdatti meidät yöpymispaikalle. Matkalla näimme tai kuulimme ihan kourallisen muita retkeilijöitä tai lenkkeilijöitä. Viikonloppuisin ja aurinkoisella säällä täällä on varmasti enemmänkin ihmisiä.
Laavulle päästyä lapset ottivat paikan nopeasti haltuun, kiipeilivät kallioilla ja heittelivät käpyjä veteen. Itsellä oli jo niin kova nälkä, että tein voileivän ja istahdin laavun reunalle sitä mutustamaan ennen varsinaisen ruoan laittamista. Sadekin oli tässä vaiheessa lakannut.
Ilta kului nopeasti, ilman suuria sattumuksia. Lukuun ottamatta yhtä märkää kenkää, joka hoidettiin villasukalla ja muovipussilla kengän ja sukan välissä (”äiti, miksi sulla oli muovipusseja mukana”, kysyi lapsi seuraavana päivänä).
Kohta olikin jo aika levitellä makuualustat ja -pussit paikoilleen. Tässä vaiheessa kuopuksen väsymys ja jännitys purkautuivat haluna lähteä kotiin tai ainakin hän olisi halunnut nukkua teltassa, jossa voi painautua kahisevaa seinää vasten. Ripustin tarpin laavun suuaukolle ja laitoin otsalampun kattoon roikkumaan, tuomaan telttamaista tunnelmaa. Lapsi makuupussiin, riippumaton alushuopa vielä lisäpeitteeksi, iltahalit ja iltasadun jälkeen ei kestänyt kauaa että laavusta kuului tasainen tuhina.
Yöllä ja aamulla unta riitti ja makuupusseistaan kömpi ulos kaksi iloista lasta. Itsellä meinasi varpaista tulla kylmä, oltiinhan makuupussini mukavuuslämpötilan rajoilla. Yllättävän hyvin kuitenkin nukuin itsekin, ottaen vielä huomioon keväisen aamuöisen lintukonsertin.
Aamulla oli ohjelmassa puuron keittoa ja geokätkön etsintää. Riippumattokin ripustettiin laavun viereen. Lasten leikit jatkuivat siitä, mihin olivat illalla jääneet.
Lounaaksi paistoimme nuotiolla lättyjä. Näitä oli odotettu, ovat kuulemma niin paljon parempia kuin kotona. Onneksi viimeisten viikkojen ruohikkopalovaroitus oli poistunut sateiden mukana.
Kuten yleensä, ensimmäiset tekeleet olivat nimenomaan tekeleitä ja vaatteet vahvalla savunhajulla kyllästettyjä. Taikinan vähetessä hiilos ja paistotulos muuttuivat lähes täydellisiksi. Miten odottaminen onkin joka kerta yhtä vaikeaa.
Siinä nuotiota sytytellessä vähän matkan päästä alkoi kuulua vaimeaa musiikkia ja huomasimme että joku ui järvessä kuivapuku päällä. Erikoista, ajattelin. Jonkin ajan kuluttua erikoisuus sai selityksen, kun ohi marssi joukko varusmiehiä, jotka riisuituivat kalsareilleen, nostivat rinkan olalle ja kahlasivat järven yli. Joukkoja tuli useampi porukka pidemmän ajan kuluessa. Hieman hassulta kyllä tuntui paistella lättyjä untuvatakki päällä, kun toiset kahlasivat jääkylmässä vedessä, välillä raekuuroja niskaansa saaden. Välillä sentään aurinkokin pilkahti esiin.
Kello läheni jo neljää, kun lopulta laitoimme tavarat kasaan. Vielä tässäkään vaiheessa laavulle ei ollut muita tulijoita. Reilun parin kilometrin paluumatkalla sää vaihteli kuten aamupäivälläkin. Hetken oli maailman kaunein auringonpaiste, mutta kohta tulikin niskaan räntää ja rakeita. Parkkipaikalle päästyämme olimme jo aika märkiä.
Alla vielä kuva siitä, mitä kaikkea meillä oli mukana. Kuvaa klikkaamalla pääset tarkempaan listaukseen ja selviää muun muassa eväiden terveellisyys.
