Telttaretkestä Lohjan Karnaistenkorpeen jäi ristiriitainen tunne. Toisaalta siellä oli upea syksyinen metsä, jonka pohjaa peitti vihreänä hehkuva sammalmatto. Oli hienot laavut kauniiden lampien rannoilla, hyvät opasteet ja mukavat polut. Toisaalta mieleen jäi jatkuva moottoritien häly, joka ei tauonnut yölläkään, sekä roskien täplittämä maa nuotiopaikkojen ympärillä.
Vaihteluna Nuuksiolle, lähdin sunnuntaina iltapäivällä kuopuksen kanssa telttaretkelle Lohjalle. Kisakallion urheiluopiston tuntumassa sijaitseva Karnaistenkorpi oli minulle ennestään tuntematon paikka. Netistä olin saanut selville, että alueelta löytyy ainakin luontopolku sekä kaksi laavua. Metsässä risteili paljon polkuja, mutta varsinainen luontopolku sekä reitit laavuille oli hyvin merkitty.
Lähdimme liikkeelle alueen eteläpuolelta, Jantoniementien parkkipaikalta. Parkkipaikka oli pieni ja pysäköidyistä autoista päätellen se oli ollut aiemmin päivällä tupaten täynnä. Ei sinänsä mikään ihme helposti saavutettavalla paikalla, aurinkoisena viikonloppuna ja parhaaseen sienestysaikaan.
Alue ei ole kovin suuri ja parkkipaikalta ensimmäiselle laavulle tuli matkaa vain noin kilometri. Metsä ympärillä oli kuin sadusta: sammalmatto peitti kaiken paitsi isommat kalliot. Lehtipuut olivat jo varistelleet keltaisia lehtiä poluille ja sammaleen päälle. Kaatuneita puita ja mitä erilaisimpia sieniä näkyi joka puolella.
Polku kulki loivaan ylämäkeen, mutta se oli helppokulkuinen ja pian olimmekin jo Ahvenalammen rannassa. Söimme kallion päälle eväitä ja ihailimme lampea. Katselimme vähän ympärillemme telttapaikkaa etsien, mutta maasto oli sen verran muhkuraista ettei yhtään varsinaisesti tasaista kohtaa löytynyt. Lisäksi moottoritien ääni kantautui laavulle minun korviini todella häiritsevänä. Laavuhan sijaitsee siitä erikoisessa paikassa, että Turun moottoritie kulkee tunnelissa aivan sen lähellä Karnaistenkorven ali. Tunnelin suuaukko on vain muutaman kilometrin päässä laavusta.
Olin useammastakin blogista lukenut ettei moottoritien ääni kuulu metsään. En tiedä oliko kyse omasta meluherkkyydestäni vai sääoloista, mutta minusta tien kohinaa ei mitenkään voinut olla huomaamatta. Tällä kertaa ilma olikin melkein tyyni ja sää pilvetön. Tuulen humistessa ja pilvien vaimentaessa kohinaa tilanne olisi voinut olla eri.
Jatkoimme siis matkaa vielä toisen kilometrin kohti Sorvalammen laavua. Matkalla tien melu vaimeni jonkin verran, muttei kadonnut kokonaan. Myös Sorvalammelta oli hieman vaikeaa löytää tasaista paikkaa teltalle. Siksi tänne varmaan onkin rakennettu laavut eikä pelkkiä nuotiopaikkoja tai keittokatoksia. Paikka oli kuitenkin hieno ja nuotiolla oli mukava istua iltaa. Ainoa mikä häiritsi olivat pienet roskat, joita näkyi vähän joka puolella.
Pimeän tullen muut retkeilijät lähtivät kotiinpäin. Heidän otsalamppujensa valojen hävitessä metsän siimekseen katsahdin ylöspäin ja huomasin tähtien syttyneen taivaalle. Siihen olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaan tuijottamaan tähtiä ja hiipuvaa hiillosta. Paikan hiljetessä lasta rupesi kuitenkin vähän pelottamaan ja pian siirryimme teltan turvaan iltasatuja keksimään.
Seuraavana päivänä heräsimme kauniin sumuiseen aamuun emmekä pitäneet mitään kiirettä. Söimme aamupalaa pidemmän kaavan mukaan, teimme kaarnalaivoja ja tutkimme laavun ympäristöä. Sinä aikana useampi seurue ehti jo ohittaa laavun. Aamupalan jälkeen läksimme metsään sienikorin kanssa ja jonkinlaisen saaliin saimmekin. Sieniretken jälkeen söimme vähän välipalaa, laitoimme teltan kasaan ja lähdimme myöhäiselle lounaalle Ahvenalammen laavulle. Tuollakin laavulla oli sen verran tutkittavaa ja kiipeiltävää, että kotiin palasimme vasta Pikku Kakkosen alkamisaikaan.
Lisää yhden yön telttaretkiä lapsen kanssa pääkaupunkiseudun liepeillä:
Hynkänlammella sai tammikuussa telttailla rauhassa
Kevätyö lapsen kanssa Nuuksiossa -mitä mukana?
Syksyinen telttailu Iso-Holmassa
Liesjärven kansallispuistossa
Lasten kanssa yötä Peikkometsän laavulla
Julkaistu 26.9.17
Karnaistenkorvessa on tosiaan vaikea päästä motarin taustajylyä pakoon. Muistan, että ensimmäistä kertaa siellä käydessäni en kiinnittänyt siihen paljoa huomiota, ehkä tuulisen sään tai lintukonsertin takia, mutta jo seuraavalla käynnilläni tajusin, ettei metsässä ole oikein missään kunnolla hiljaista. Sääolosuhteilla mahtaa olla tosiaan paljon vaikutusta asiaan.
Niin ja varmasti vaikuttaa myös se, mihin on tottunut. Itsekin asuin ennen alueella, johon moottoritien ääni kuului aika voimakkaana. Tajusin sen kunnolla vasta kun olin asunut jonkin aikaa muualla ja menin käymään vanhaan asuinpaikkaani.
Luulen kans, että sääoloilla on iso vaikutus siihen, miten paljon moottoritien äänet kuuluvat metsään. Kyllähän ne aina jollain lailla kuuluvat, jos pysähtyy kuuntelemaan. Yleensä en ole niistä häiriintynyt, koska ne eivät tule tuolla yllätyksenä, mutta jonkun kerran muistan yllättyneeni äänten voimakkuudesta. Tuo roskaaminen tuntuu ylipäätään näillä suosituilla retkeilyalueilla lisääntyneen nopeasti. Viimeksi viikonloppuna Vaakkoissa raivostutti, kun eräs lammen rannalla istuskellut porukka oli viskellyt tupakan tumpit suoraan lampeen. Ihan käsittämätöntä on ihmisten välinpitämättömyys.
Täytyy siis lähteä käymään tuolla uudestaan huonommalla säällä 🙂 Nyt tosiaan varsinkin Ahvenalammen rannalla tuntui kuin olisi seissyt vilkkaan bussikadun varrella. Minä ehkä yllätyin myös siksi, että moni oli painottanut ettei moottoritien läsnäoloa huomaa.
Roskaaminen harmittaa muakin ihan valtavasti. Ei vaan voi ymmärtää 🙁
Aivan ihana tuo utuinen aamukuva!
Karnaistenkorvessa ei olekaan tullut vielä käytyä. Lohjan kohteista minulle on toistaiseksi tuttuja vain Torholan luola sekä Karkali – täytynee viimeistään keväällä ottaa suunnaksi Karnaistenkorpi 🙂
Kiitos!
Itsellä on taas käymättä ainakin Karkali ja Paavolan tammi 🙂 Tai saattaa olla, että olen Karkalin tienoilla joskus melonut, mutta ihan varma en ole.
Ihania, rauhoittavia valokuvia.
Tästä postauksesta tuli hyvä mieli, jännä miten jo luontokuvien näkeminen tietyllä tavalla rauhoittaa!
Kiitos <3