12-14.10.2019
Eteläisen Suomen ruska on kauneimmillaan lokakuun ensimmäisinä viikkoina. Parhaimmillaan aurinko saa keltaisen ja punaisen hehkumaan kirpeässä syysilmassa. Usein kuitenkin ruskan värit kietoutuvat harmaan sävyihin kuten kävi viime viikonloppuna retkeillessäni ystäväni kanssa Isojärven kansallispuistossa.
Koko matkan Espoosta Kuhmoisiin sateli vettä. Ilma tuntui kostean kolealta kun astuimme Heretyn parkkipaikalla ulos autosta. Ensimmäiseksi suuntasimmekin sisätiloihin nauttimaan Heretyn kahvilan antimista. Teetä siemaillessa ja sienipiirakkaa mutustaessa tutkailimme karttaa ja koitimme tehdä suunnitelmia seuraavan kahden vuorokauden ajalle.
Lauantai: Heretyn luontopolulta Latokuusikon kautta Vahterjärvelle
Lopulta suunnitelmaksi muotoutui vain, että ensimmäinen yöpymispaikkamme tulisi olemaan Vahterjärvi. Nostimme rinkat selkään ja painuimme metsään. Sadekin oli lakannut.
Päivä oli vasta kääntynyt iltapäivän puolelle eivätkä matkat Isojärvellä ole kovin pitkiä. Kiersimme ensimmäiseksi Heretyn luontopolun kokonaan ja lähdimme sen jälkeen Vahterjärven suuntaan.
Luontopolulla pääsimme heti tutustumaan Isojärven kansallispuistolle tunnusomaisiin kivikkoisiin polkuihin, ihanaan sammalpeitteiseen metsään ja siirtolohkareisiin. Ihastelimme näkemäämme tietämättä, että seuraavan päivän kohde, Lortikan luontopolku, olisi vielä kauniimpi.
Luontopolun jälkeen valitsimme Latokuusikon kautta Vahterjärvelle kulkevan reitin. Alkuun piti kävellä jonkin matkaa metsäautotietä pitkin, mutta pian reitti onneksi kääntyi Hevosjärven rantaa kulkevalle polulle ja siitä eteenpäin kulki pieniä polkuja pitkin.
Isojärven kansallispuistossa näkyy monin paikoin majavien jättämiä jälkiä ja hyvällä tuurilla voisi itse eläimeenkin törmätä. Me emme kuulleet edes hännän loiskahdusta, mutta polkujen varsilla oli useampi majavan pesä, jyrsittyjä puita ja alueita, joissa vesi oli noussut majavien tekemien patojen takia.
Saavuimme Vahterjärven laavulle hyvissä ajoin valoisaan aikaan. Tasaisia telttapaikkoja oli tarjolla useampikin, mutta maa oli aika märkää. Niinpä ystäväni päätti viedä yhden hengen telttansa mäen päälle ja itse ripustin riippumattoni pienen suolammen rannalle. Illan aikana paikalle kerääntyi yhteensä viisi seuruetta. Laavussakin taisivat olla kaikki nukkumapaikat käytössä.
Pimeä tuli aikaisin. Kömmin makuupussiini jo reilusti ennen yhdeksää. Mielessä ollut retkipäiväkirjan kirjoittaminen unohtui silmien painuessa nopeasti kiinni. Uusi riippumaton aluspeitto Cumulus Selva 300 ja vanha Joutsenen talvimakuupussi pitivät minut lämpimänä kun ilman lämpötila painui yön aikana lähelle nollaa. Ohuemmallakin makuupussilla olisin varmasti yön pärjännyt, mutta oli aika ihana aamulla kuoriutua osittain pois makuupussista, katsella lammelle, kuunnella sateen ropinaa ja pysyä silti täysin lämpimänä.
Sunnuntai: Lortikan luontopolku ja Huhtalan torppa
Aamupalaa laittaessa pohdimme tulevaa päivää. Märkien majoitteiden pakkaaminen ei houkutellut kumpaakaan, joten päätimme nukkua toisenkin yön samalla paikalla ja tutustua kansallispuistoon ilman rinkkoja.
Aamupäivällä kiersimme jo mainitun Lortikan luontopolun. Ensimmäisenä Vahterjärven rannasta lähdettyämme huomion kiinnitti kaiken peittävien sammalten luoma pehmeä äänimaisema. Seuraavaksi vastaan tuli taas majavien tekosia. Lammen vesi oli noussut paikkaan, jossa luontopolku oli ennen kulkenut. Kiertoreitti oli merkitty punaisin siimoin, mutta taisimme ihastella maisemaa niin innokkaasti, että huomasimme sen vasta, kun seuraavana päivänä kävelimme tästä toistamiseen ohi.
Jotenkin onnistuimme puikkelehtimaan tästä ohi kuivin jaloin. Seuraavaksi suunnistimme kohti virtaavan veden solinaa ja jäimme ihastelemaan kaunista pientä puroa.
Pian puron jälkeen alkoi kipuaminen Lortikanvuorille. Mäen rinteessä makaavat sammalpeitteiset kivenjärkäleet loivat vaikuttavan tunnelman polulle. Tämä oli minusta ehkä hienoin paikka koko Isojärven kansallispuistossa.
Mäen (tai vuoren) päällä äänimaisema muuttui taas, tuuli humisi puiden latvoissa. Puut myös peittivät näkymät kauas, mutta mäellä pystyi silti aistimaan olevansa korkealla.
Vuoren päältä laskeuduttiin Lortikan kämpän läheisyyteen, minkä jälkeen polku kääntyi takaisinpäin kohti Vahterjärveä. Hienoin osuus oli takana.
Luontopolulta palasimme Vahterjärvelle lounastamaan. Laavulla kävi tasaiseen tahtiin päiväretkeilijöitä paistamassa makkaraa. Tuuli oli noussut ja ilman lämpötilakin huomaamatta tippunut entisestään. Me tutkailimme taas karttaa ja lähdimme patikoimaan kohti Huhtalan torppaa. Läksimme matkaan samoilla vaatteeilla kuin aamupäivällä, ja saimmekin painella aika vauhtia pysäksemme lämpimänä. Maisematkaan eivät tosin Lortikan luontopolun jälkeen oikein enää tuntuneet miltään.
Viimeinen pätkä reitistä Kalalahden parkkipaikalta Huhtalan torpalle piti kävellä hiekkatietä pitkin. Onneksi kuitenkin menimme Huhtalaan saakka. Vaikka rakennuksiin ei päässytkään sisälle, saattoi mäellä aistia entisajan elämän tunnelman.
Kovin pitkäksi aikaa ei pystynyt pysähtymään, ennen kuin vilu pakotti jatkamaan matkaa. Pienen tauon pidimme kuitenkin vielä Kalalahden uudehkolla laavulla. Sen jälkeen jatkoimme vauhdikasta matkantekoa ja palasimme Vahterjärvelle juuri ennen pimeän laskeutumista.
Syyslomasta huolimatta toisena yönä Vahterjärvellä oli meidän lisäksemme vain yksi yöpyjä. Ilta kului mukavasti nuotion äärellä rupatellessa ja ruokaa laittaessa. Uni tuli taas aikaisin ja riippumatto keinutti nopeasti uneen. Yöllä lämpötila oli ilmeisesti painunut juuri ja juuri pakkasen puolelle, vesipisarat tarpin päällä olivat muuttuneet jääksi. Makuupussi ja aluspeite olivat ensimmäisen yön jäjliltä jo hieman kostuneet, mutta pitivät silti lämpimänä. Aamulla sumu oli kietonut Vahterjärven vaippaansa.
Maanantai: Kuorejärven kautta takaisin Herettyyn
Kolmannelle päivälle jäi enää paluu takaisin Herettyyn. Katsoimme haikeina Vahterjärven laavua ja päätimme olla kulkematta takaisin suorinta mahdollista reittiä. Sen sijaan koukkasimme Kuorejärven laavulle pitämään viimeistä taukoa sekä vielä lopuksi vilkaisemaan Kannuslahden esteetöntä tulistelukatosta. Hienoja paikkoja molemmat.
Bonuskohde: Kuhmoisten linnavuori
Kun pääsimme takaisin autolle, oli valoisaa aikaa vielä jäljellä useampi tunti. Edellisenä iltana olimme saaneet vinkin paikallisesta nähtävyydestä, Kuhmoisten linnavuoresta. Niinpä Kuhmoisissa huoltoasemalla nautitun lounaan jälkeen käänsimme auton nokan takaisin pohjoiseen.
Koukkaus kannatti. Vaikka olimme ehtineet illalla vilkaista Retkipaikan jutun linnavuoresta, emme silti ihan täysin tienneet mitä odottaa. Vuoren päälle kavuttiin Linnavuorentien varresta, mäen ainoaa loivaa sivua myöten. Opasteet olivat vanhoja, mutta näytti siltä että paikalle olisi tulossa portaat ja ehkä muitakin uusia rakenteita. Vielä mäen päälläkään ei paikan hienoutta heti pystynyt hahmottamaan. Vasta kun pääsimme jyrkänteen reunalle ja tajusin minkälainen pudotus alas oli ja kuinka jyrkänne jatkui kolmella puolella mäkeä, lähti mielikuvitus laukkamaan. Ei voinut olla miettimättä minkälaisia taisteluja täällä oli käyty tuhat vuotta aiemmin.
Eteläisen Suomen ruskaretkien kohteiksi voin lämpimästi suositella myös näitä:
Oi että, miten kauniita maisemia! Kuulostaa olleen mainio retki taas. Minäkin tykkään tehdä aika löyhiä suunnitelmia ja soveltaa sitten retken aikana fiiliksen mukaan. No, toki jos loma on lyhyt ja haluaa ehtiä taittaa matkaa vaelluksella, niin täytyy vähän laskelmoida ennakkoon, mutta jos ei ole matkatavoitteita tai mitään, niin juuri tuollainen retkeily on parasta.
Vähän meinasi alkuun harmittaa tuo harmaa sää, mutta maisemat olivat tosiaan muutenkin sen verran kauniita, että harmitus haihtui nopeasti. Tavoitteena meillä oli nauttia syksystä ja se taisi onnistua 🙂