Minkälaisen melontaretken pystyy toteuttamaan 4- ja 8-vuotiaiden lasten kanssa? Kuinka pitkän matkan 8-vuotias jaksaa meloa itse ja mitä sitten kun hän ei jaksakaan? Kuinka kauan vilkas 4-vuotias viihtyy paikallaan kanootissa ja kuinka hänet pidetään lämpimänä kun sataa vettä? Näihin kysymyksiin haimme vastauksia kolmen yön melontaretkellä Koloveden kansallispuistossa elokuun alussa.
Melonnan opettelun lisäksi meidän retkeemme mahtui kaksi kaunista iltaa ja yksi kokonainen vuorokausi sadetta. Oli hermoja raastavaa riehuntaa ja kinastelua teltassa, pohjaan palaneita popcorneja ja iso kasa märkiä vaatteita. Oli myös itse kerättyjä mustikoita puuron seassa ja lättyjen päällä, sekä 8-vuotiaan käsin kosteltavaa riemua omasta melontataidosta.
Koloveden kansallispuisto Enonkoskella on oiva paikka perhemelontaan:
- Paljon huollettuja leiripaikkoja, joissa on kanooteille tehdyt laiturit
- (Poltto)moottorikäyttöisten veneiden yms. käyttö on kiellettyä
- Mahdollisuus vuokrata kaikki tarvittavat varusteet paikan päältä
- Paljon kivikkoisia ja jyrkkiä rantoja, ihan joka kohdasta ei pysty rantautumaan
- Leiripaikoilla voi olla loma-aikoina ruuhkaa ja silloin telttapaikoista voi olla pulaa
Ukonvuorelta jatkoimme matkaa Laajakaarteen leiripaikalle. Leiripaikalla oli saapuessamme vain yksi telttaseurue eikä enempää ihmisiä näkynyt koko iltana. Onneksi näin, sillä paikka oli niin kivikkoinen, ettei telttapaikkoja ollut montaa. Paikalla oli kolme puulavaa, joiden päälle pystyi teltan pystyttämään. Näiden lisäksi löysin vain yhden teltalle sopivan paikan, ellei sitten lasketa vähemmän houkuttelevia puuvajan edustaa ja vessan vierustaa. Täällä, jos jossain riippumatto olisi loistava majoite.
Kauniin illan jälkeen heräsimme pilviseen aamuun. Illaksi oli luvattu sadetta, joten päätimme jättää leirin pystyyn ja käydä tekemässä päiväretken lähistöllä. Juuri kun olimme päässeet kanootteihin, alkoikin jo tihuttaa vettä. Sitä sadetta kestikin sitten seuraavaan aamupäivään saakka. Lähdimme joka tapauksessa suunnitellulle lenkille, ehkä vähän liian kevyellä sadevarustuksella, olihan kuitenkin kesä. Tällä kertaa esikoinen oli inkkarissa etumelojana ja matka taittui selvästi nopeammin kuin minun meloessani kanoottia yksin.
Sadepäivän melontamatka jäi samaan kuin ensimmäisen päivän kokonaismatka, noin neljään kilometriin. Takaisin käännyttiin kun esikoinen rupesi valittelemaan käsien väsymistä ja kuopus kylmyyttä. Aukkopeitteestä huolimatta sateella melottaessa on hankala pitää lämpimänä lasta, joka ei vielä itse melo. Aukkopeite vuotaa aina jonkin verran, ja kun lapsi vielä leikkiessään roikuttaa käsiään kyynärpäitä myöten vedessä, niin hanskatkaan eivät pidä käsiä lämpiminä. Näin jälkikäteen ajatellen paksut villavaatteet ja kurahousut olisivat olleet hyvä ratkaisu, mutta niitä ei ollut tullut pakattua kesälomareissulle mukaan. Mies pystyi onneksi melomaan kuopuksen kanssa ripeästi takaisin leiriin lämmittelemään minun ja esikoisen tullessa perässä rauhassa ja taukoja pitäen.
Esikoinen meloi hienosti, mutta toinen peräkkäinen melontapäivä tuntui hänestä raskaalta. Kokemus oli kuitenkin mieleenpainuva, jälkeenpäin juteltiin itsensä ylittämisestä. Muisteltiin sitä kuinka hän jaksoi paluumatkallakin meloa, vaikkei olisi välttämättä tarvinnut, ja vaikka monta kertaa hänestä tuntui että voimat olisivat täysin loppu, niin jotenkin niitä kuitenkin riitti.
Loppupäivä meni teltassa. Olisi ihana kirjoittaa, että loikoilimme makuupusseissa ja kuuntelimme sateen ropinaa. Aktiivisen 4-vuotiaan kanssa sellainen on kuitenkin toiveajattelua. Vaikka kovasti koitimme keksiä tekemistä, hermot olivat monta kertaa kireällä ja telttakangas koetuksella. Mukavinta oli kun pelasimme uunoa ja keksimme itse satuja. Välillä myös ulkoilimme sateesta huolimatta, tosin kun leiripaikan ympärillä oli lähinnä kivikkoa ja jyrkkää rinnettä, niin pitkäksi aikaa ei sielläkään tekemistä riittänyt. Päivästä kuitenkin selvittiin ja telttakin säilyi ehjänä.
Pohdiskelin etukäteen pitkään retken kalustovalintaa. Omat taitoni ja voimani huomioon ottaen kaksi kaksikkokajakkia olisi ollut sikäli hyvä valinta, että olisimme voineet edetä nopeammin ja siten nähneet isomman osan järvestä. Tällä reissulla matkan pituus oli kuitenkin aika epäolennainen asia. Nyt esikoinen pääsi kokeilemaan rauhassa sekä avokanootilla että kajakilla melomista.
Esikoinen ei ollut tätä ennen oikeastaan melonut. Soutaminen on sujunut jo pari kesää ja toki hän on kanootin kyydissä ollut sekä melaa pidellyt. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen vuosi kun motivaatio riitti oikeasti melomaan itse. Tämän retken jälkeen kävimme hänen kanssaan kokeilemassa myös yksikkökajakilla melomista merenrannassa, mutta pienenkin aikuisten kajakin melominen on vielä vähän hankalaa 8-vuotiaalle. Todennäköisesti ensi vuonnakin mennään vielä kaksikolla, ainakin pidemmät retket.
Pienempi melontaretki lapsen kanssa:
On varmana hyvää jumppaa lapsillekin melominen. Ennen kaikkea oman mielen vahvistamista, kun tuntuu ettei enää jaksa meloa niin silti pystyy jatkamaan ja tsemppaaman itseään. Tärkeitä harjoituituksia tuleivaisuutta ajatellen. 🙂
Totta. Varmasti myös pienenä seikkailuna jäi lapsille mieleen reissu.